Viides Tiedonanto: Kynnys: Uusi toivo ihmiskunnalle

Jotta voisi valmistautua maailmassa olevien avaruuden muukalaisten läsnäoloon, on tarpeellista oppia enemmän elämästä Suuryhteisössä – elämästä, joka ympäröi maailmanne tulevaisuudessa – elämästä, jonka osana tulette olemaan.

Ihmiskunnan kohtalona on aina ollut astuminen älyllisen elämän Suuryhteisöön. Tämä on väistämätöntä ja tapahtuu kaikissa niissä maailmoissa, joissa älyllinen elämä on saanut alkunsa ja kehittynyt. Olisitte ajan myötä oivaltaneet elävänne Suuryhteisössä. Ja aikanaan olisitte huomanneet, että ette ole yksin maailmassanne, että vierailu on tapahtumassa, ja että teidän pitää oppia kamppailemaan kaikenmoisten rotujen, voimien, uskomusten ja asenteiden kanssa, jotka vallitsevat siinä Suuryhteisössä, jossa te elätte.

Astuminen Suuryhteisöön on kohtalonne. Eristyneisyytenne on nyt ohi. Vaikka maailmassanne on vierailtu monia kertoja menneisyydessä, teidän eristyneisyyden tilanne on tullut päätepisteeseensä. Nyt teidän on välttämätöntä tiedostaa, että ette ole enää yksin – maailmankaikkeudessa tai edes omassa maailmassanne. Tämä ymmärrys on esitetty täydellisemmin Suuryhteisön Hengellisyyden opetuksessa, joka on annettu maailmalle tähän aikaan. Meidän roolimme on kuvailla elämää sellaisena, kuin se esiintyy Suuryhteisössä, jotta teillä olisi syvempi ymmärrys siitä elämän laajemmasta panoraamasta, johon olette astumassa. Tämä on välttämätöntä voidaksenne lähestyä tätä uutta todellisuutta objektiivisemmin, ymmärtävämmin ja viisaammin. Ihmiskunta on elänyt suhteellisessa eristyksessä niin pitkään, että sille on luonnollista ajatella muun maailmankaikkeuden toimivan niiden ideoiden, periaatteiden ja sen tieteen mukaan, joita pidätte pyhinä ja joihin aktiviteettinne ja näkemyksenne maailmasta perustuvat.

Suuryhteisö on suunnaton. Sen kaukaisimpia rajoja ei ole koskaan tutkittu. Se on suurempi kuin mikään rotu voi käsittää. Tässä suurenmoisessa luomuksessa älyllistä elämää esiintyy kaikilla evoluution tasoilla ja lukemattomina ilmenemismuotoina. Maailmanne sijaitsee siinä osassa Suuryhteisöä, joka on varsin hyvin asutettu. On monia Suuryhteisön alueita, joita ei ole koskaan tutkittu ja on toisia alueita, joissa rotuja elää salassa. Kaikki elämän ilmenemismuodot esiintyvät Suuryhteisössä. Ja vaikka elämä sellaisena kuin olemme sen kuvailleet vaikuttaa vaikealta ja haasteelliselta, Luoja tekee työtä kaikkialla lunastaen erillisiä Tietouden kautta.

Suuryhteisössä ei voi olla yhtä uskontoa, yhtä ideologiaa tai yhtä hallitusmuotoa, jota voisi sovittaa kaikkiin rotuihin ja kaikkiin kansoihin. Näin ollen kun puhumme uskonnosta, puhumme Tietouden hengellisyydestä, sillä tämä Tietouden voima ja läsnäolo asuu kaikessa älyllisessä elämässä – teissä, vierailijoissanne ja muissa roduissa, joita kohtaatte tulevaisuudessa.

Täten universaalisesta hengellisyydestä tulee suuri polttopiste. Se tuo yhteen maailmassanne vallitsevat eriävät käsitykset ja ideat, ja antaa teidän omalle henkiselle todellisuudellenne yhteisen perustan. Silti Tietouden opiskeleminen ei ole pelkästään ylentävää, vaan se on oleellista Suuryhteisössä selviytymiselle ja edistymiselle. Kyetäksenne vakiinnuttamaan ja ylläpitämään vapautenne ja itsenäisyytenne Suuryhteisössä riittävän monella ihmisellä maailmassanne täytyy olla kehittyneenä tämä suurempi kyky. Tietous on ainoa osa teissä, jota ei voi manipuloida tai johon ei voi vaikuttaa. Se on kaiken viisaan ymmärryksen ja toiminnan lähde. Siitä tulee välttämättömyys Suuryhteisön ympäristössä jos vapaus on arvostettua, ja jos tahdotte päättää omasta kohtalostanne, ilman että teidät integroidaan kollektiiviin tai toiseen yhteiskuntaan.

Astuminen Suuryhteisöön on kohtalonne. Eristyneisyytenne on nyt ohi. Vaikka maailmassanne on vierailtu monia kertoja menneisyydessä, teidän eristyneisyyden tilanne on tullut päätepisteeseensä. Nyt teidän on välttämätöntä tiedostaa, että ette ole enää yksin – maailmankaikkeudessa tai edes omassa maailmassanne.

Näin ollen, vaikka näytämmekin nykypäivän vakavan tilanteen maailmassa, näytämme myös suurta lahjaa ja suurta lupausta ihmiskunnalle, sillä Luoja ei jättäisi teitä valmistautumattomina Suuryhteisöön, mikä on kaikista kynnyksistä suurin, jonka tulette rotuna kohtaamaan. Meitä on myös siunattu tällä lahjalla. Se on ollut hallussamme monia teidän vuosisatojanne. Olemme sekä valinneet oppia sitä, että meidän on ollut pakko sitä oppia.

Todellakin Tietouden läsnäolo ja voima on se mikä mahdollistaa sen, että puhumme liittolaisinanne ja tarjoamme sitä tietoa, jota annamme näissä tiedonannoissa. Jollemme olisi koskaan löytäneet tällaista suurta Sanomaa, olisimme eristäytyneinä omissa maailmoissamme, kykenemättöminä käsittämään niitä maailmankaikkeuden suurempia voimia, jotka muovaisivat tulevaisuuttamme ja kohtaloamme. Sillä lahja, joka on maailmassanne näinä päivinä annettu, on annettu meille ja myös monille muille lupaavilta vaikuttaneille roduille. Tämä lahja on erityisen tärkeä sellaisille orastaville roduille kuin omanne, jotka ovat niin lupaavia ja kuitenkin niin haavoittuvia Suuryhteisössä.

Näin ollen vaikka maailmankaikkeudessa ei voikaan olla vain yhtä uskontoa tai ideologiaa, on olemassa universaali periaate, ymmärrys ja hengellinen todellisuus, joka on kaikkien ulottuvilla. Niin täydellinen se on, että se voi puhutella niitä, jotka ovat huomattavan erilaisia kuin te. Se puhuu elämän monimuotoisuudelle sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Teillä, omassa maailmassanne asuessanne, on nyt tilaisuus oppia sellaisesta suuresta todellisuudesta, kokea itse sen voima ja armo. Todellakin tämä on viime kädessä se lahja, jota haluamme vahvistaa, sillä se säilyttää vapautenne ja itsemääräämisoikeutenne, ja avaa oven johonkin lupaavampaan maailmankaikkeudessa.

Kuitenkin alkuun on vastoinkäymisiä ja suuria haasteita. Tämä edellyttää että opit syvempää Tietoutta ja laajempaa tietoisuutta. Mikäli vastaat tähän haasteeseen, et ole vain itse edunsaajana vaan koko rotusi on.

Suuryhteisön Hengellisyyden opetus on annettu maailmalle näinä päivinä. Sitä ei ole koskaan aiemmin annettu täällä. Se on annettu yhden henkilön kautta, joka palvelee tämän tradition välittäjänä ja puolestapuhujana. Se on lähetetty maailmaan näinä kriittisinä aikoina, kun ihmiskunnan täytyy oppia elämästään Suuryhteisössä ja niistä suuremmista voimista, jotka tänä päivänä muokkaavat maailmaa. Vain maailman ulkopuolelta annettu opetus ja ymmärrys mahdollistavat teille tämän edun ja tämän valmistautumisen.

Ette ole yksin suorittamassa näin suurta tehtävää, sillä maailmankaikkeudessa on muita suorittamassa sitä, jopa teidän kehitystasollanne. Olette vain yksi monista roduista astumassa Suuryhteisöön samaan aikaan. Kaikki ovat lupaavia, ja kuitenkin kaikki ovat alttiina vaikeuksille, haasteille ja vaikutuksille, joita esiintyy tässä suuremmassa ympäristössä. Todellakin monet rodut ovat menettäneet vapautensa, ennen kuin se oli edes saavutettu vain tullakseen osaksi kollektiivia tai kaupallista kiltaa tai osaksi suurempia valtoja.

Emme halua nähdä tämän tapahtuvan ihmiskunnalle, sillä se olisi suuri menetys. Tästä syystä olemme täällä. Tästä syystä Luoja on aktiivinen maailmassa tänä päivänä tuoden uutta ymmärrystä ihmissuvulle. Ihmiskunnan on aika lopettaa loputtomat konfliktinsa itsensä kanssa ja valmistautua elämään Suuryhteisössä.

Asutte alueella, jossa on huomattavan paljon aktiivisuutta pikkuruisen aurinkokuntanne rajojen ulkopuolella. Tällä alueella kauppaa käydään tiettyjen reittien varrella. Maailmat ovat kanssakäymisessä, kilpailevat ja ovat joskus konfliktissa keskenään. Tilaisuuksia etsivät kaikki, joilla on kaupallisia intressejä. Ne eivät etsi vain luonnonvaroja vaan myös kaltaisianne maailmoja alamaisikseen. Jotkut ovat osa laajempaa kollektiivia. Toiset ylläpitävät omia liittoumiaan paljon pienemmässä mittakaavassa. Ne maailmat, jotka ovat kyenneet astumaan Suuryhteisöön menestyksellisesti, ovat joutuneet mittavasti ylläpitämään autonomiaansa ja omavaraisuuttaan. Tämä vapauttaa heidät altistumasta muille voimille, jotka vain riistäisivät ja manipuloisivat heitä.

Todellakin teidän omavaraisuutenne ja ymmärryksenne kehittyminen ja yhtenäisyytenne ovat kaikkein oleellisimpia teidän hyvinvoinnillenne tulevaisuudessa. Ja tämä tulevaisuus ei ole kaukana, sillä vierailijoiden vaikutus on jo lisääntymässä maailmassanne. Monet yksilöt ovat jo heille alistuneet ja palvelevat nyt heidän lähettiläinään ja välikäsinään. Monet muut yksilöt palvelevat pelkkinä resursseina heidän geneettiselle ohjelmalleen. Tämä on tapahtunut, kuten olemme sanoneet, monta kertaa monissa paikoissa. Se ei ole meille mysteeri, vaikka sen täytyy näyttää teistä käsittämättömältä.

Interventio on sekä epäonni että elintärkeä mahdollisuus. Jos kykenette vastaamaan, jos kykenette valmistautumaan, jos kykenette oppimaan Suuryhteisön Tietoutta ja Viisautta, silloin kykenette vastustamaan voimia, jotka ovat sekaantumassa maailmaanne ja rakentamaan perustan suuremmalle yhtenäisyydelle omien ihmistenne ja heimojenne keskuudessa. Me tietenkin kannustamme tätä, sillä se vahvistaa Tietouden yhdyssidettä kaikkialla.

Suuryhteisössä sodankäyntiä tapahtuu harvemmin laajassa mittakaavassa. On olemassa rajoittavia voimia. Ensinnäkin sodankäynti haittaa kaupankäyntiä ja luonnonvarojen kehitystä. Tämän johdosta holtitonta käytöstä ei sallita suurilta valtioilta, sillä se hidastaa tai estää muiden osapuolien, muiden valtioiden ja muiden intressien tavoitteita. Sisällissotia esiintyy maailmoissa aika ajoin, mutta laajan mittakaavan sodankäynti yhteiskuntien ja maailmojen välillä on todellakin harvinaista. Osittain tästä syystä mentaalisen ympäristön taidot ovat vakiintuneet, sillä valtiot kilpailevat keskenään ja yrittävät vaikuttaa toinen toisiinsa. Koska kukaan ei halua tuhota luonnonvaroja ja mahdollisuuksia, näitä korkeampia taitoja ja kyvykkyyksiä harjoitetaan enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi monissa yhteiskunnissa Suuryhteisössä. Kun tämän kaltaista vaikuttamista esiintyy, on tarve Tietoudelle yhä suurempi.

Ihmiskunta on huonosti valmistautunut tähän. Kuitenkin johtuen rikkaasta hengellisestä perinnöstänne ja yksilönvapauden määrästä maailmassanne tänä päivänä, on olemassa toivoa, että kykenisitte edistymään tässä suuremmassa ymmärryksessä, ja näin ollen turvaamaan vapautenne ja suojelemaan sitä.

On olemassa muita rajoitteita sodankäynnille Suuryhteisössä. Useimmat kauppaa käyvät yhteiskunnat kuuluvat suuriin kiltoihin, jotka ovat asettaneet lakeja ja ohjesääntöjä jäsenilleen. Niiden tehtävänä on rajoittaa niiden monien tahojen aktiviteetteja, jotka pyrkisivät voimankäyttöön saadakseen pääsyn toisiin maailmoihin ja niiden omistuksessa oleviin luonnonvaroihin. Jos sodankäynti leviäisi laajamittaiseksi, monien rotujen täytyisi osallistua, ja tätä ei tapahdu usein. Ymmärrämme, että ihmiskunta on hyvin sotaisa ja käsittää konfliktin Suuryhteisössä sodankäynniksi, mutta todellisuudessa tulette havaitsemaan, että tällaista ei helposti suvaita, ja voiman sijaan käytössä on muita taivuttelutapoja.

Näin ollen vierailijanne eivät tule maailmaanne suurten sotavoimien kera. He eivät tule tuoden mukanaan suuria sotajoukkoja, sillä he käyttävät taitoja, jotka ovat palvelleet heitä muilla tavoin – taitoja manipuloida ajatuksia, aikeita ja tunteita niiltä, joita he kohtaavat. Ihmiskunta on hyvin haavoittuvainen tällaiselle taivuttelulle ottaen huomioon sen taikauskon, ristiriidan ja epäluottamuksen määrän, mikä vallitsee maailmassanne näinä aikoina.

Tämän takia ymmärtääksenne vierailijoitanne ja ymmärtääksenne muita, joita tulette kohtaamaan tulevaisuudessa, täytyy teidän luoda kypsempi lähestymistapa voimankäyttöön ja vaikuttamiseen. Tämä on elintärkeä osa teidän koulutustanne Suuryhteisöön. Osa tästä valmistautumisesta annetaan Suuryhteisön Hengellisyyden opetuksessa (engl. Greater Community Spirituality), mutta teidän täytyy oppia myös suoran kokemuksen kautta.

Ymmärryksemme mukaan monilla ihmisillä on tällä hetkellä hyvin haaveellinen kuva Suuryhteisöstä. Uskotaan teknologisesti edistyneiden olevan myös hengellisesti edistyneitä, ja kuitenkin voimme vakuuttaa teille, että näin ei ole. Te itse, vaikkakin olette teknologisesti kehittyneempiä nyt kuin te olitte aiemmin, ette ole kehittyneet hengellisesti kovinkaan paljon. Teillä on enemmän valtaa, mutta vallan myötä tulee tarve suuremmalle pidättyväisyydelle.

Suuryhteisössä on niitä, joilla on huomattavasti enemmän valtaa teknologian tasolla ja jopa ajatuksen tasolla kuin teillä. Te kehitytte selviämään heidän kanssaan, mutta aseistus ei tule olemaan painopisteenne. Sillä planeettojen välinen sodankäynti on niin tuhoisaa, että kaikki häviävät. Mitkä ovat sellaisen konfliktin sotasaaliit? Mitä etuja se turvaa? Todellakin, kun sellainen konflikti esiintyy, se tapahtuu avaruudessa ja harvoin maanpäällisissä ympäristöissä. Roistomaiset valtiot ja ne, jotka ovat tuhoisia ja aggressiivisia, torjutaan nopeasti, varsinkin jos he ovat taajaan asutuilla alueilla, missä käydään kauppaa.

Tämän takia teidän on oleellista ymmärtää konfliktin luonne maailmankaikkeudessa, koska tämä antaa teille näkemyksen vierailijoista ja heidän tarpeistaan – miksi he toimivat sillä tavalla kuin toimivat, miksi yksilönvapaus on heidän keskuudessaan tuntematon ja miksi he turvautuvat kollektiiveihinsa. Näin he saavat pysyvyyttä ja valtaa, mutta se tekee heidät myös haavoittuviksi niille, joilla on taitoja Tietoudessa.

Tietous mahdollistaa ajattelemisen monenlaisella tavalla, toimimaan spontaanisti, havaitsemaan todellisuuden ilmeisen takana ja kokemaan tulevaisuuden ja menneisyyden. Sellaiset kyvyt ovat niiden ulottumattomissa, jotka voivat ainoastaan seurata kulttuuriensa ohjeita ja saneluita. Olette teknologisesti kaukana vierailijoitanne jäljessä, mutta teillä on toiveita kehittyä Tietouden Tien taidoissa – taidoissa, joita tulette tarvitsemaan, ja joihin teidän täytyy oppia turvautumaan enenevässä määrin.

Emme olisi Ihmiskunnan Liittolaisia, ellemme opettaisi teille elämästä Suuryhteisössä. Olemme nähneet paljon. Olemme kohdanneet monia erilaisia asioita. Maailmamme vallattiin, ja meidän täytyi ottaa vapautemme takaisin. Tiedämme, virheisiin ja kokemukseen perustuen, konfliktin luonteen ja sen haasteen luonteen mitä kohtaatte tänä päivänä. Siitä syystä sovellumme hyvin tähän tehtävään palvelemaan teitä. Kuitenkaan ette tule tapaamaan meitä, ja emme tule tapaamaan kansakuntienne johtajia. Tämä ei ole tarkoituksemme.

Todellakin tarvitsette niin vähän asioihinne puuttumista kuin mahdollista, mutta tarvitsette paljon apua. Teidän täytyy kehittää uusia kykyjä ja teidän täytyy saavuttaa uusi ymmärrys. Jopa hyväntahtoisella yhteiskunnalla, jos se tulisi maailmaanne, olisi teihin sellainen vaikutus ja sysäys, että tulisitte heistä riippuvaisiksi ettekä kehittäisi omaa voimaanne, valtaanne ja omavaraisuuttanne. Olisitte niin riippuvaisia heidän teknologiastaan ja heidän ymmärryksestään, että he eivät kykenisi jättämään teitä. Ja todellakin, heidän tulonsa tänne tekisi teistä vieläkin haavoittuvaisempia väliintulolle tulevaisuudessa. Sillä haluaisitte heidän teknologiaansa ja haluaisitte matkata kauppareiteillä Suuryhteisössä. Kuitenkaan ette olisi valmistautuneita ettekä olisi viisaita.

Tästä syystä tulevat ystävänne eivät ole täällä. Tästä syystä he eivät tule auttamaan teitä. Sillä teistä ei tulisi vahvoja, jos he näin tekisivät. Haluaisitte liittyä heihin, haluaisitte liittoutumia heidän kanssaan, mutta olisitte niin heikkoja, että ette voisi suojella itseänne. Pohjimmiltaan tulisitte osaksi heidän kulttuuriaan, ja sitä he eivät halua.

Ehkäpä monet ihmiset eivät kykene ymmärtämään sitä, mitä nyt tässä sanomme, mutta aikanaan tämä on teille täysin järkeenkäypää, ja te tulette näkemään sen viisauden ja sen välttämättömyyden. Tällä hetkellä olette aivan liian heikkoja, levottomia ja ristiriitaisia muodostamaan vahvoja liittoumia jopa niiden kanssa, jotka voisivat olla tulevia ystäviänne. Ihmiskunta ei voi vielä puhua yhdellä äänellä, ja näin ollen olette alttiita väliintulolle ja ulkopuolelta tulevalle manipuloinnille.

Sitä mukaa kun Suuryhteisön todellisuus tulee tunnetummaksi maailmassanne, ja jos viestimme voi tavoittaa riittävän määrän ihmisiä, tulee olemaan kasvava yksimielisyys siitä, että ihmiskunnalla on edessään suurempi ongelma. Tämä voi luoda uuden pohjan yhteistyölle ja yhteisymmärrykselle. Sillä mitä mahdollista etua yhdellä kansakunnalla voi olla muiden kustannuksella, jos Interventio uhkaa koko maailmaa? Ja miten joku voisi pyrkiä yksilölliseen valtaan ympäristössä, jossa avaruuden muukalaisten voimat ovat sekaantumassa asioihin? Jotta vapaus olisi todellista maailmassanne, sen täytyy olla jaettua. Se täytyy tunnistaa ja tuntea. Se ei voi olla muutaman etuoikeus, tai täällä ei tule olemaan todellista vahvuutta.

Näkymättömiltä saamamme ymmärryksen mukaan on jo nyt ihmisiä, jotka tavoittelevat maailman herruutta, koska he uskovat, että heillä on vierailijoiden siunaus ja tuki. Heillä on vierailijoiden vakuutus siitä, että heitä autetaan heidän valtapyrkimyksissään. Ja kuitenkin eivätkö he ole antamassa pois oman vapautensa ja maailman vapauden avaimia? He ovat tietämättömiä ja epäviisaita. He eivät voi nähdä virhettään.

Käsittääksemme on myös niitä, jotka uskovat vierailijoiden olevan täällä edustamassa hengellistä renessanssia ja uutta toivoa ihmiskunnalle – mutta kuinka he voisivat tietää, he jotka eivät tiedä mitään Suuryhteisöstä? Se on heidän toivonsa ja halunsa, että asiat olisivat näin, ja sellaisiin toiveisiin vierailijat mukautuvat hyvin ilmiselvistä syistä.

Sanomme tässä sen, ettei maailmassa voi olla mitään todellista vapautta vähempää – todellista vahvuutta ja todellista yhtenäisyyttä. Laitamme viestimme kaikkien saataville luottaen siihen, että sanamme voidaan vastaanottaa ja niitä harkitaan vakavasti. Kuitenkaan emme voi kontrolloida teidän vastettanne. Ja maailman taikauskot ja pelot voivat viedä viestimme monen ulottumattomiin. Mutta toivo on vielä olemassa. Antaaksemme teille enemmän meidän pitäisi ottaa maailmanne haltuumme, mitä emme halua tehdä. Tämän takia annamme teille kaiken, mitä voimme antaa sekaantumatta teidän asioihinne. Silti on monia, jotka haluavat väliintuloa. He haluavat tulla pelastetuksi ja vapahdetuksi jonkun muun toimesta. He eivät luota ihmiskunnan mahdollisuuksiin. He eivät usko ihmiskunnan luontaisiin vahvuuksiin ja kykyihin. He uskovat siihen, mitä vierailijat ovat heille sanoneet. Ja he tulevat palvelemaan uusia isäntiään luullen, että se mitä heille annetaan, on heidän oma vapautuksensa.

Sitä mukaa kun Suuryhteisön todellisuus tulee tunnetummaksi maailmassanne, ja jos viestimme voi tavoittaa riittävän määrän ihmisiä, tulee olemaan kasvava yksimielisyys siitä, että ihmiskunnalla on edessään suurempi ongelma. Tämä voi luoda uuden pohjan yhteistyölle ja yhteisymmärrykselle.

Vapaus on kallisarvoinen asia Suuryhteisössä. Älkää koskaan unohtako sitä. Teidän vapautenne – meidän vapautemme. Ja mitä muuta on vapaus kuin kykyä seurata Tietoutta – Luojan teille antamaa todellisuutta – sekä Tietouden ilmaisemista ja Tietouden antamista sen kaikissa ilmenemismuodoissaan?

Vierailijoillanne ei ole tätä vapautta. Se on heille tuntematon. He katsovat maailmanne kaaosta uskoen, että se järjestys, jonka he määräävät tänne, tulee olemaan teitä vapauttava ja pelastaa teidät omalta itsetuholtanne. Tässä on kaikki, mitä he voivat antaa, sillä tämä on kaikki mitä heillä on. Ja he tulevat käyttämään teitä, mutta he eivät pidä sitä epäsopivana, sillä heitä itseään käytetään eivätkä he tiedä vaihtoehtoa tälle. Heidän ohjelmointinsa, heidän ehdollistamisensa on niin perusteellinen, että heidän tavoittamisensa heidän syvemmällä henkisyyden tasolla on vain etäisesti mahdollista. Teillä ei ole vahvuuksia tehdä tätä. Teidän täytyisi olla niin paljon vahvempia kuin olette tänä päivänä, jotta teillä olisi vapauttava vaikutus vierailijoihinne. Ja silti heidän yhdenmukaisuutensa ei ole kovin epätavallista Suuryhteisössä. Se on hyvin yleistä suurissa kollektiiveissa, joissa yhdenmukaisuus ja määräystenmukaisuus ovat olennaisia tehokkaalle toiminnalle, eritoten yli avaruuden suunnattomien etäisyyksien.

Näin ollen älkää katsoko Suuryhteisöä pelokkaasti vaan objektiivisesti. Olosuhteet, joita kuvailemme, esiintyvät jo ennestään maailmassanne. Voitte ymmärtää näitä asioita. Manipulointi on tuttua teille. Vaikuttaminen on tuttua teille. Ette vain ole koskaan kohdanneet niitä näin suuressa mittakaavassa, eikä teidän ole koskaan tarvinnut kilpailla muiden älyllisen elämän muotojen kanssa. Sen johdosta teillä ei ole vielä taitoja siihen.

Puhumme Tietoudesta, koska se on teidän suurin kykynne. Riippumatta siitä mitä teknologiaa voitte ajan myötä kehittää, Tietous on suurin toivonne. Olette vuosisatoja vierailijoita jäljessä teknologisessa kehityksessänne, joten teidän täytyy turvautua Tietouteen. Se on suurin voima maailmankaikkeudessa ja vierailijanne eivät käytä sitä. Se on ainoa toivonne. Tästä syystä Suuryhteisön Hengellisyyden opetus opettaa Tietouden Tietä, tarjoten Askeleet Tietouteen (engl. Steps to Knowledge) ja opettaen Suuryhteisön Viisautta ja Oivallusta. Ilman tätä valmistautumista teillä ei olisi taitoa tai näkökulmaa ymmärtää pulmaanne tai vastata siihen tehokkaasti. Se on liian suuri. Se on liian uusi. Ettekä te ole sopeutuneet näihin uusiin olosuhteisiin.

Vierailijoiden vaikutus on kasvamassa päivä päivältä. Jokaisen ihmisen, joka voi kuulla tämän, tuntea tämän ja tietää tämän, täytyy opiskella Tietouden Tietä, Suuryhteisön Tietouden Tietä. Tämä on kutsumus. Se on lahja. Se on haaste.

Miellyttävämmissä olosuhteissa tarve ei kenties saata vaikuttaa niin suurelta. Mutta tarve on suunnaton, sillä ei ole mitään turvaa, ei ole mitään piilopaikkaa, ei ole mitään paikkaa maailmassa mihin vetäytyä turvaan avaruuden muukalaisten läsnäololta, joka on täällä. Tästä syystä on vain kaksi vaihtoehtoa: voitte alistua tai voitte puolustaa vapauttanne.

Tämä on se suuri päätös, joka jokaisella ihmisellä on edessään. Tämä on suuri käännekohta. Ette voi olla typeriä Suuryhteisössä. Se on ympäristönä liian vaativa. Se vaatii erinomaisuutta, sitoutumista. Maailmanne on liian arvokas. Muut himoitsevat sen luonnonvaroja. Maailmanne strateginen sijainti on korkealle arvostettu. Vaikka eläisitte etäisessä maailmassa kaukana mistään kauppareitistä, kaukana kaikista kaupallisista sitoumuksista, aikanaan teidät joku taho löytäisi. Tämä aika on nyt tullut teille. Ja se on ollut meneillään jo jonkin aikaa.

Olkaa siis rohkeita. Tämä on rohkeuden, ei epävarmuuden aikaa. Teitä kohtaavan tilanteen vakavuus vain vahvistaa elämänne ja vasteenne tärkeyden ja sen valmistautumisen tärkeyden, jota tänä päivänä ollaan antamassa maailmalle. Se ei ole vain teidän kohottamiseksenne ja edistämiseksenne. Se myös suojelee teitä ja auttaa teitä selviytymään.

Ei ole mitään turvaa, ei ole mitään piilopaikkaa, ei ole mitään paikkaa maailmassa mihin vetäytyä turvaan avaruuden muukalaisten läsnäololta, joka on täällä. Tästä syystä on vain kaksi vaihtoehtoa: voitte alistua tai voitte puolustaa vapauttanne.